MORO!
MÄÄ OON
TONI KYLÄTASKU
TONI KYLÄTASKU
Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 1997 alkaen usealla eri toimialalla, joten kokemusta ja näkemystä on tarttunut reppuun erittäin laajasti.
Vuonna 2000 perustin Pohjoismaiden suurimman hius-, kauneus- ja hyvinvointikeskuksen Tampereelle (PLACE), jossa työskenteli lähes 40 oman alansa huippuammattilaista kampaajasta kosmetologiin sekä hierojasta hammasteknikkoon. Voidaan siis sanoa, että näkemykseni kauneus- ja hyvinvointipalveluiden tuottamisesta on hyvin vahvalla pohjalla.
2007 Perustimme parturi-kampaamo alan koulun Tampereelle. Tänä päivänä samainen yhtiö valmentaa ja konsultoi palvelualojen yrityksiä. www.forma-partners.com
2008 perustimme Petri Sipiläisen kanssa M Room -parturiketjun, jonka veimme franchising-konseptilla kahdeksaan eri maahan ja liikkeitä oli yhteensä lähes sata. M Roomin ylivoimaisia vahvuuksia ovat palvelukonsepti, omat tuotteet, ainutlaatuinen liikeidea ja halu tuottaa asiakkaille elämyksiä. www.mroom.com
2010 perustimme Petri Sipiläisen ja Jari Lakan kanssa Glohair kampaamoketjun, johon tänä päivänä kuuluu yhdeksän liikettä ja oma tuotesarja. www.glohair.fi
Samana vuonna olin perustamassa pilvipalveluihin keskittynyttä Blockware Oy it-yritystä, jonka tuotevalikoima kohdistuu palvelualojen yrityksille. www.blockware.fi
2015 lähdin mukaan kehittämään ainutlaatuista MyFascia-ketjua joka tänään palvelee kuluttajia viidessä kaupungissa ja valmentaa hierojia sekä fysioterapeutteja verkossa. www.myfascia.fi
Olen myös osakkaana ja hallituksen jäsenenä Luovassa arvotoimisto Trustissa ja näin olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan markkinointi- ja viestintäalaa.
Näiden lisäksi olen kouluttanut, konsultoinut ja valmentanut myynnin ja eri asiakaspalvelualojen ammattilaisia vuodesta 2005.
Vapaa-aikani kuluu golf-, tennis- ja padel-kentillä. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi kouluikäistä lasta sekä koira.
"Everything without action is just a dream"